StarKids sai uudet yrittäjät

StarKids.fi on siirtynyt uusille omistajille, kun porvoolainen Olssonin perhe innostui verkkokaupasta. Mukana yrittäjinä Idepal Oy:ssä on koko perhe: isä, äiti ja kolme lasta. Lasten päätyö on tietenkin koulunkäynti, mutta pienen yritystoiminnan kautta hekin pääsevät oppimaan koko yrittäjyyden kirjon. Yrittäjiin voi tutustua osoitteessa idepal.fi.

Haluamme näyttää mallia mukeloillemme ja osoittaa, että yrittäminen kannattaa. Ehkä muutaman vuoden päästä yrittämisellä on sanana onnistumisen klangi. Uskomme vahvasti siihen, että tulevaisuudessa ansiot eivät synny vain yhdestä palkkatyöstä, vaan monista puroista, jotka pitää luoda itse. Olemme päättäneet olla rohkeita ja venyttää omia mukavuusrajojamme. Siksi uskalsimme kokeilla siipiemme kantavuutta myös verkkokauppiaina. Yhdessä tekeminen ja uuden oppiminen olivat suurimmat syyt verkkoliiketoiminnan aloittamiselle.

Ensimmäiset hetket lastentarvikekaupan verkkokauppiaina ovat osoittaneet, että kyse ei niinkään pelkistä tavaroista, vaan asiakaspalvelusta sekä antamisen ilosta.

Palveluksessanne,

StarKidsin poppoo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *